Kuka hyvinvoinnin määrittelee ja miten?
“Health is a complete physical, mental and social well-being, not the mere absence of disease or infimity. ”
Aloitin syyskuun alussa viiden vuoden(ish) matkan kohti terveystieteiden maisterin tutkintoa, pääaineenani väestön terveyden edistäminen. Jo heti alkuun pääsin sukeltamaan syvälle kiinnostavien ja ajankohtaisten aiheiden pariin.
Hyvinvointi ja terveyden edistäminen ovat olleet lähellä sydäntäni jo pitkään. Olen opiskellut joogaopettajaksi ja positiivisen psykologian asiantuntijaksi, ja lukenut paljon kirjallisuutta omasta mielenkiinnostani. Nyt toivoin kuitenkin saavani teoreettista taustaa ja uusia näkökulmia siihen, miten hyvinvointia voidaan todella edistää. Ja sitä olen saanut jo ensimmäisten kuukausien aikana!
Yksi tähän asti mielenkiintoisimmista kursseista on ollut Terveyden psykologia. Sen kautta olen päässyt sekä syventämään positiivisen psykologian opintojani että oppimaan uutta siitä, miten terveyttä voidaan ymmärtää laajemmin kuin vain sairauksien puuttumisena. Kun puhuin ystäväni kanssa opintojen herättämistä pohdinnoista, hän kehotti minua jakamaan niitä myös täällä hieman julkisemmin; ehkä ne voisivat inspiroida muitakin kurkistamaan syvemmälle terveyden edistämisen maailmaan. Joten tässä tulee ensimmäinen oven raotus terveystieteiden opiskelun ihmeelliseen maailmaan aiheesta, josta minäkin paljon somessani puhun; kokonaisvaltainen hyvinvointi. Mitä se oikeastaan tarkoittaa?
Ihminen on enemmän kuin osiensa summa
Nykyään puhutaan paljon keho-mieli-yhteydestä ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Siitä, miten meidät tulisi kohdata kaikkien osiemme summana; ei ainoastaan kehollisina sairauksina, joita hoidetaan somaattisesti, eikä toisaalta ainoastaan mielenterveyden haasteina, joilla ei olisi mitään yhteyttä kehoon.
Ei vain yksilöinä, joihin ympäristö ei vaikuta, eikä myöskään täysin samanlaisina yhteisön osina kuin kaikki muut.
Ajatellaan vaikka stressiä. Se voi alkaa kiireestä tai huolista, mutta ei jää pelkästään mieleen vaan se tuntuu kehossa muuun muassa levottomuutena ja lihasjännityksenä. Toisaalta kehon oireet voivat lisätä mielen kuormitusta; kun paikat on jatkuvasti jumissa ja uni ei tule, myös mieliala alkaa laskea. Jumissa oleva alaselkä voi olla seurausta stressistä ja masennus kroonisen sairauden ensioire. Eikä siinä vielä kaikki. Sosiaalinen ympäristö on yhtälailla osa tätä kokonaisuutta: yksinäisyys, työpaikan paineet tai tuen puute voivat lisätä stressiä ja heikentää palautumista.
Kokonaisvaltainen hyvinvointi tarkoittaa siis hyvin konkreettisesti sitä, että ihminen kohdataan fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten tekijöiden kokonaisuutena.Kun hoidetaan kehoa, tulisi huomioida myös mieli, elämän olosuhteet ja ne sosiaaliset aspektit. Ja kun tuetaan mieltä, ei sovi unohtaa kehoa tai ympäristöä, jossa ihminen elää. Terveys ei synny vain hoitamalla oireita, vaan ymmärtämällä ihmistä kokonaisuutena; kehona, mielenä ja sosiaalisina suhteina, jotka yhdessä kannattelevat hyvinvointia.
Dualistisesta biomedikaalisesta mallista moniulotteisempaan biopsykososiaaliseen ymmärrykseen
Tässä ei sinänsä välttämättä ole vielä paljoa uutta, mutta siinä saattaa olla, että tämä ajatus hyvinvoinnin ja terveyden moniulotteisuudesta ei tosissaan ole uusi. Maailman terveysjärjestö WHO määritteli jo vuonna 1948, että “terveys on täydellistä fyysistä, henkistä ja sosiaalista hyvinvointia, ei pelkästään sairauden tai vamman puuttumista.”
Pitkään terveyttä kuitenkin tarkasteltiin dualistisen biomedikaalisen mallin kautta. Siinä sairaudet selitetään ennen kaikkea kehon biologisina häiriöinä ja poikkeamina, kuten solujen, kudosten tai elinten toimintahäiriöinä. Tämä malli on ollut välttämätön lääketieteen kehitykselle ja sairauksien tunnistamiselle, mutta se tarkastelee ihmistä pääasiassa kehona - irrallaan mielestä ja sosiaalisesta ympäristöstä.
Tätä ajattelutapaa laajentamaan kehitettiin biopsykososiaalinen lähestymistapa, jonka George Engel esitteli vuonna 1977. Sen mukaan terveyteen vaikuttavat samanaikaisesti biologiset, psykologiset ja sosiaaliset tekijät:
Biologiset tekijät liittyvät esimerkiksi perimään, immuunijärjestelmän toimintaan, hormonaalisiin muutoksiin ja kehon fysiologiaan.
Psykologiset tekijät ovat ajatuksia, tunteita, käyttäytymistä ja selviytymiskeinoja (esimerkiksi optimismi, stressinhallinta ja minäpystyvyys).
Sosiaaliset tekijät tarkoittavat ympäristöä, ihmissuhteita, yhteisöä, työtä ja kulttuurisia arvoja, jotka kaikki muovaavat hyvinvointiamme.
Kun nämä kolme ulottuvuutta otetaan huomioon yhdessä, ihminen kohdataan kokonaisuutena, ei vain diagnoosina.
Salutogeeninen näkökulma tuo mukaan terveyttä vahvistavat voimavarat ja merkityksellisyyden
Koska merkityksellisyys on myös nostanut päätään hyvinvointikeskusteluissa viime vuosina, on ollut hienoa löytää siihenkin terveyden psykologian opintojen kautta lisää teoriapohjaa. Israelilainen sosiologi Aaron Antonovsky toi nimittäin keskusteluun mukaan 80-luvun loppupuollella salutogeenisen paradigman lähtiessään selvittämään, miksi jotkut ihmiset säilyttävät terveytensä vastoinkäymisistä huolimatta.
Vastausta hän etsi koherenssin tunteesta eli kyvystä ymmärtää ja hallita elämän tapahtumia ja ennen kaikkea kokea ne merkityksellisiksi. Kun elämä tuntuu mielekkäältä, myös stressaavat tilanteet ovat helpommin hallittavissa ja voimavarat vahvistuvat. Koherenssi auttaa siis ihmisiä hyödyntämään voimavarojaan terveyden ylläpitämisessä ja edistämisessä vastoinkäymisistä huolimatta. Salutogeeninen ajattelu keskittyy siis siihen, mikä luo terveyttä; ei pelkästään siihen, mikä sairastuttaa.
Kokonaisvaltainen lähestymistapa käytännössä
Käytännössä kokonaisvaltaisen terveyden tarkastelun toteuttaminen ei ole aina yksinkertaista. Myös biopsykososiaalista mallia on kritisoitu siitä, että tutkimus ja käytäntö painottavat yhä liikaa biomedikaalista näkökulmaa. Psykologiset ja sosiaaliset tekijät (kuten köyhyys, yhteiskunnallinen epätasa-arvo ja ihmissuhteiden merkitys) jäävät usein vähemmälle huomiolle, vaikka ne vaikuttavat ratkaisevasti terveyteen ja jaksamiseen. Eikä niiden yhteyttä hyvinvointiin ja terveyteen ole vielä tutkittu riittävästi.
Toisaalta kokonaisvaltaisen lähetysmistavan malleihin liittyy myös riskejä, jos fyysisiä oireita aletaan selittämään lääkärin vastaanotolla liian kevyesti stressillä tai muilla psyykkisillä syillä ilman, että oireiden taustalla olevia somaattisia tekijöitä selvitetään tarkemmin. Tällöin kokonaisvaltaisuus kääntyykin itseään vastaan. Ihminen ei tulekaan kohdatuksi kokonaisuutena, vaan hänen kokemustaan kavennetaan yhteen ulottuvuuteen.
Lopulta kyse ei ole täydellisestä mallista, vaan tavasta nähdä ihminen kokonaisuutena ja antaa hänelle mahdollisuus tulla kuulluksi ja ymmärretyksi juuri sellaisena kuin hän on. Hyvinvointi ei ole koskaan pysyvä staattinen tila vaan ennen kaikkea jatkuva prosessi, jossa me kaikki liikumme terveyden ja sairauden janalla edestakaisin. Elämänmittainen matka, jolla me myös itse voimme määritellä, kuinka terveiksi itsemme koemme - somaattisistakin sairauksista huolimatta.
Terveyden psykologian kurssin myötä olen pysähtynyt pohtimaan, että ehkä terveyttä ja hyvinvointia ei siis mitatakaan sillä, kuinka vähän olemme rikki. Vaan sillä, kuinka paljon koemme pystyvämme elämään merkityksellistä elämää.
Jos tämä on hyvinvoinnin ja terveyden mittari, minkä arvosanan antaisit itsellesi asteikolla 0 - 10? Entä mitä voisit biologisella, psykologisella tai sosiaalisella tasolla tehdä hyvinvointisi eteen?Jos sinua kiinnostaa tutustua aiheisiin enemmän, voit aloittaa esimerkiksi näistä:
WHO (1948). Preamble to the Constitution of the World Health Organization. Luettavissa: https://www.who.int/about/governance/constitution
Engel, G. L. (1977). The need for a new medical model: a challenge for biomedicine. Science, 196(4286), 129–136. Luettavissa: https://globalization.anthro-seminars.net/wp-content/uploads/2016/11/Need-for-a-New-Medical-Model-A-Challenge-for-Biomedicine.pdf
Antonovsky, A. (1987). Unraveling the mystery of health: How people manage stress and stay well.
